Toinen Fringe-päivä oli ohjelmistoltaan, no, sanalla sanoen monipuolinen.
Päivä alkoi vielä ihan perinteisen teatterin merkeissä. Between oli eteläafrikkalainen puhedraama miesten välisestä rakkaudesta. Esitys oli selvästi löytänyt kohdeyleisönsä: 50 hengen täydessä katsomossa oli lisäkseni kaksi naista ja loput keskimäärin viisikymppisiä miehiä. Näytelmän päähenkilö kipuilee kolmella aikatasolla: lapsena tutustuessaan seksuaalisuuteen ystävänsä kanssa, menneessä parisuhteessaan, jossa on ollut kykenemätön osoittamaan tunteitaan sekä nyt-hetkessä opettaessaan nuorta näyttelijää Shakespearen sonetin tulkinnassa. Esitys oli päällekäyvän suora ja intiimi, pikkuriikkinen esitystila toi näyttelijät konkreettisestikin todella lähelle. Vaikka esityksessä oli puutteita erityisesti ohjauksellisten ratkaisujen tasolla, oli se kuitenkin kaunis pieni näytelmä.
Birdhouse oli klovneriaan ja fyysiseen teatteriin erikoistuneen Jammy Voo -ryhmän hilpeän viehättävä kauhuesitys. Neljä Hitchcockin Lintujen verilöylystä selviytynyttä rouvashenkilöä jumittaa elokuvateatterissa, ilmeisesti jo muutaman vuosikymmenen jälkeen varsin tärähtäneessä tilassa. Linnut ovat heidän eristäytyneen elämänsä syy ja keskipiste ja niistä revitään paljon sekä huumoria että sitä kauhuakin. Varsin nokkela idea pyörii parvi-sanan variaatioiden ympärillä, onhan sana englanniksi riippuvainen siitä, mistä linnusta puhutaan: pöllöillä on parlamentti (a parlament of owls), mutta korpit ja naakat ovat murhaa (a murder of crows / ravens). Esityksen lauluissa on hyytävää groovea ja nukke- ja varjoteatterin keinoin toteutetut jaksot jopa erittäin taitavia. Kauhean hyväntuuliseksi jättävä esitys se oli.
The Epicene Butcher and Other Stories for Concenting Adults oli ehkä kummallisin konsepti pitkään aikaan! Eteläafrikkalainen Jemma Khan kertoi pieneen konttiin rakennetulla näyttämöllä tarinoita japanilaisen kamishibai-perinteen mukaisesti. Tarinoiden aiheet olivatkin sitten laidasta laitaan: perinteisestä japanilaisesta vertauskuvasta animepornon ja Super-Marion itkuvirren kautta runomuotoiseen kannibalismiin ja kissojen unielämään. Kaiken pornon, väkivallan ja järjettömyyden keskellä yksi tarinoista käsitteli Fukushiman ydinonnettomuutta ilman sanoja ja lopuksi kuulimme Nelson Mandelan tarinan japaniksi. Kaunista ja riipaisevaakin siis. Ja epäilijöille totean, että esitys oli kahden ensimmäisen päivän ehdottomasti riemukkain katsomiskokemus. Khanin huikea esiintyminen, kauniit kuvataulut sekä kaikenkattava häikäilemättömän humoristinen ote oli niin täydellisen aseistariisuvaa, että ihan jo pelkästään tämän esityksen takia kannatti tulla.
Pari vähemmän innostavaa osui toki tähänkin päivään. Islantilaisen VaVaVoom -ryhmän esineteatteriesitys Breaking News nykypäivän uutisnarkkarista oli idealtaan hyvä ja hetkittäin oikein koukuttavakin (erityisesti sanomalehtien sivuilta nouseva pop up -kaupunki ja maapallo olivat ihastuttavia), mutta kokonaisuus ei kuitenkaan jaksanut pitää minua kiinnostuneena koko mittaansa. Remote Control Theatre taas oli ammentanut La Donna é Mobile -esityksen inspiraation kuuluisista 1800-luvun valokuvista Salpêtrière-sairaalasta, jotka demonstroivat naisen hysteriaa. Esityspaikkana oli Summerhallin, entisen eläinlääketieteellisen oppilaitoksen, Demonstration Room, joka huokui jo itsessään sairaalan ja psykiatrisen ihmiskokeen tuntua. Ajoittain toimiva absurdi performanssi jätti kuitenkin kylmäksi tämäkin.
FOURWORD Productions: Between
Jammy Woo: Birdhouse
Jemma Khan: The Epicene Butcher and Other Stories for Concenting Adults
Va Va Voom: Breaking News
Remote Control Theatre: La Donna é Mobile
Esitykset Edinburgh Fringe -festivaalilla 16.8.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!